Pyyn Tila

Tuoreita juureksia ja sipulia

Juha Pyyn tilalla on viljelty jo vuosikymmenien ajan vihanneksia: porkkanoita, lanttuja, punajuurta ja sipulia. Mikkelin alueella sekä omilla että vuokratuilla pelloilla viljeltyjä vihanneksia on toimitettu jo 1960-luvulta lähtien lähialueen kauppoihin.

Tilalla viljellään tavanomaisella tuotantotavalla, jossa käytetään myös kasvinsuojelutoimenpiteitä. Rikkakasvien torjunnassa Juha Pyy pyrkii kuitenkin käyttämään mekaanisia menetelmiä, kuten kitkemistä ja rivivälien haraamista.

”Harjoitamme perinteistä maatalouselinkeinoa ja ylläpidämme Etelä-Savon alueen maaseudun elinvoimaisuutta. Kasvatamme perinteisiä kasveja, kuten lanttua, joka kuuluu Suomen ruokakulttuuriin ja historiaan. Pidämme maatalousmaisemat kunnossa ja pellot viljeltyinä.
– maanviljelijä Juha Pyy

Vihannessato korjataan pellolta varastoihin ja kauppakunnostetaan eli pestään, lajitellaan, pakataan ja mahdollisesti kuoritaan tilauksien mukaan. Tuotteet toimitetaan tukkuliikkeisiin, elintarviketeollisuuteen, lähialueen kauppoihin ja suurkeittiöihin.

Yhteystiedot

Juha Pyy
0400 184 675
juhapyy(at)luukku.com

D.O. Saimaa merkityt tuotteet

Vihannekset

  • porkkana
  • lanttu
  • punajuuri
  • sipuli