Harmas on harvinaista herkkua
Tiina Hirvonen otti neljä vuotta sitten vastuun Soinilanmäen pienestä sukutilasta Savonlinnassa. Omaa peltoa oli 14 hehtaaria, 15 lehmän navetta oli jäänyt tyhjäksi vuonna 1996.
Nyt oma ja vuokrattu peltoala on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Vanhassa navetassa asuu nelisenkymmentä uuhta ja kuusi pässiä, pomonaan kokenut Jahti. Kaikki ovat kainuunharmaksia, suomalaista alkuperäistä lammasrotua, jonka luultiin jo kuolleen sukupuuttoon. 1980-luvun alussa rodun viimeiset elossa olevat yksilöt löytyivät ja rodun pelastaminen alkoi.
”Haluan tuntea lampaat nimeltä ja persoonina, en halua niitä satamäärin. Haluan pitää tuotannon pienenä ja intensiivisenä.
– yrittäjä Tiina Hirvonen, Soinilanmäen lammastila
Harmakset syntyvät mustavoittoisina, usein kirjavina ja harmaantuvat vanhetessaan erilaisiin mustan, harmaan, ruskean ja valkoisen sävyihin. Rotu on edelleen harvinainen ja uuden tuotantosuunnan yksi tärkeä tavoite on olla mukana säilyttämässä ja pitämässä puhtaana arvokasta alkuperäisrotua. Hirvosen periaate harmaksen osalta onkin, että rotu säilyy puhtaana ja sitä jalostetaan sille tyypilliset ominaisuudet säilyttäen ja niitä korostaen.
Lampaat viettävät kesän kasvukauden laiduntamassa ja ovat mukana maisemanhoidossa, mm. Heinävedellä Valamon luostarissa. Kevään ja syksyn karitsoinneissa syntyy kummassakin viitisenkymmentä karitsaa. Harmakset ovat seurallisia ja tottuvat ihmisiin. Ne sopivat terapiatehtäviin lasten ja vanhusten parissa.
Harmas kasvaa hitaammin kuin muut lampaat ja sen lihasta tulee oikealla ruokinnalla maukkaampaa ja vähemmän rasvaista.
Lihat myydään tilamyymälässä ja suoraan ravintoloille. Ainutlaatuisen alkuperäisrodun ympärille Soinilanmäessä on rakennettu kokonainen tuoteperhe, johon kuuluvat lihan lisäksi mm. taljat, villalangat ja korut.
Yhteystiedot
Tiina Hirvonen
Puh. 050 534 5598
tiina(at)soinilanmaki.fi
D.O. Saimaa merkityt tuotteet
- Tuore liha
- Jatkojalosteet, kuten palvattu liha